Suomen pääomasijoittajayhdistyksen (FVCA) hallitus on hyväksynyt Guida Invest Oy:n varsinaiseksi jäsenekseen. ”Liiketoimintamme näkökulmasta FVCA-yhteisö on meille merkityksellinen. Omien tasesijoitusten lisäksi toteutamme seed-yrityksille rahoituskierroksia. Aktiivinen vuorovaikutuksemme muiden sijoittajien kanssa tarkoittaakin startup-kentän näkökulmasta parempaa asiakaspalvelua”, Jari Vesanen Guida Invest Oy:n partner toteaa.
Pääomasijoitustoiminta on Divest Group -konsernin uusin liiketoiminta-avaus. Guidan kautta yhtiö rahoitta erityisesti aloittavien yrittäjien liiketoimintaa. ”Muista pääomasijoittajista poiketen tunnemme konkreettisesti yrittäjyyden kasvukivut. Uusien markkinatulokkaiden ei tarvitse suotta kärsiä samoista haasteista”, Jari Vesanen arvioi ja viittaa tällä sekä liiketoiminnan operatiiviseen johtamiseen että rahoitusjärjestelyihin.
Guidan roolin alkuvaiheen rahoittajana Vesanen näkee merkittäväksi. ”Kriittistä on saada ensimmäinen ulkopuolinen sijoittaja. Joku joka ottaa riskiä yrittäjän kanssa ja toiminnallaan rohkaisee myös muita sijoittajia liikeidean taakse. Toki tämä edellyttää meiltä korkeaa riskinottokykyä.”
Guidan riskinottokykyä Vesanen perustelee Divest-konsernin laajalla palveluvalikoimalla. Startup-yrittäjät ovat kokeneet helpoksi vaihtoehdoksi ostaa tutulta rahoittajalta konkreettisia toimintamalleja, resursseja ja työvälineitä kasvua nopeuttamaan.
Kuolemanlaakson läpi on kuljettava nopeasti. Tarvitaan agressiivista myyntitoimintaa ja kevyitä hallintokustannuksia, jotta rahoitus riittää. Tähän pystymme tarjoamaan monta ratkaisua.
Vesasen mukaan Guida erottautuukin toimialalla käytännönläheisen, yrittäjälähtöisen sijoittajastrategiansa puolesta: ”Olemme esimerkiksi linjanneet, että haluamme yrittäjien säilyttävän vapauden päättää liiketoimintansa kehittämisestä. Siksi emme halua ohjata ja kontrolloida yritystoimintaa hallituspaikalta käsin.”
Lisätietoja Jari Kolehmainen Partner 050 591 3533 jari.kolehmainen@guida.fi
Guida Invest Oy on erilainen rahoitusyhtiö ja pääomasijoittaja – uskallamme olla ennakkoluulottomia, koska yrittäjinä olemme itsekin kokeneet kasvurahoituksen haasteet. Guida kuuluu Divest Group -konserniin, joka palvelee asiakkaitaan taloushallinnon, myynnin ja HR:n saralla.